Apr 04

Siitepölyallergikoille jälleen helpohko kevät

salix-alba-846484_640

Luonnonvarakeskus (Luke) ennustaa heikohkoa koivun kukintaa koko maahan. Kyseessä on kolmas peräkkäinen vuosi, kun koivu kukkii vaatimattomasti. Lähes 40-vuotisen norkkoseurannan aikana vastaavaa ei ole aikaisemmin havaittu. Myös kuusi kukkii suuressa osassa maata keskimääräistä heikommin.

– Koivun heikon kukinnan taustalla on monia syitä. Kukinnan määrään vaikuttavat esimerkiksi kukkimista edeltävien kasvukausien sääolot, koivujen fysiologinen tila ja erilaisten kasvupaikkojen ominaisuudet, kertoo tutkija Tatu Hokkanen Lukesta.

Kosteilla kasvupaikoilla paremmin viihtyvät hieskoivut näyttävätkin tänä keväänä kukkivan selvästi runsaammin kuin rauduskoivut, joiden kukinta on jäämässä hyvin heikoksi.

Koivun siitepölyä voi levitä maahamme kaukokulkeumana etelänpuoleisten ilmavirtausten mukana, mikä saattaa lisätä koivuallergikkojen oireilua. Kaukokulkeuma ehtii maahamme yleensä viimeistään huhtikuun puolivälissä, pari kolme viikkoa ennen kotimaisten koivujen kukinnan alkamista.

Koivun hedenorkkojen runsaus siemensadon tarkkailumetsissä vuosina 1979–2017 näkyy kuvassa 1.

Koivun-hedekukinnot-2017

Kuusen siemenpula jatkunee

Keväällä 2017 variseva kuusen siemensato on melko heikko koko maassa (kuva 2).

Kartta-manty-2017

Huonojen siemenvuosien seurauksena kuusen siemenvarastot ovat huolestuttavasti vähentyneet eikä merkittävää parannusta tilanteeseen ole odotettavissa tänäkään vuonna. Silmuanalyyseihin perustuen kuusen kukinta on tänä keväänä enimmäkseen heikohkoa. Lounais-Suomessa ja paikoitellen muuallakin Etelä-Suomessa kuusi voi kukkia runsaammin. Tämän kevään kukinnoista kehittyvät siemenet varisevat maahan keväällä 2018.

Männylle odotetaan runsasta kukintaa Pohjois-Suomeen

Keväällä 2017 variseva männyn siemensato on suurimmassa osassa Suomea hieman keskinkertaista heikompi. Eniten käpyjä esiintyy Etelä-Suomessa ja länsirannikolla (kuva 3).

Kartta-manty-2017

Alustavan ennusteen mukaan keväällä 2018 on odotettavissa runsas männyn siemensato Etelä-Suomeen ja mahdollisesti myös Keski-Suomeen. Sen sijaan maan pohjoisosassa sadon ennustetaan jäävän heikonpuoleiseksi. Jos metsänomistaja haluaa täysimääräisesti hyödyntää Etelä-Suomen runsaan sadon, pitäisi luontaiseen uudistamiseen tähtäävät hakkuut ja niihin liittyvät maanmuokkaukset tehdä viimeistään loppusyksyllä 2017.

Silmuanalyysien perusteella männylle voi ennakoida tänä keväänä kohtuullisen runsasta kukintaa Lappiin. Jos kukinnan jälkeinen, kaksi vuotta kestävä siementen kehityskulku sujuu suotuisasti, on keväällä 2019 mahdollisuus hyvään siemensatoon. Etelä- ja Keski-Suomessa sato jäänee tuolloin heikommaksi.

Luke seuraa vuosittain pääpuulajiemme kukinnan ja käpysadon runsautta erityisissä siemensadon tarkkailumetsiköissä sekä tekee mikroskooppisia silmuanalyysejä havupuiden kukintarunsaudesta. Uusimpana ennustemenetelmänä on otettu käyttöön säätekijöihin perustuvat siemensadon ennustemallit. Seurantatulosten, mallien ja niihin liittyvien ennusteiden avulla saadaan tietoa muun muassa metsänuudistamisen ja siemenhuollon tarpeisiin.